Siivous lapsiperheessä; 5 arkea helpottavaa vinkkiä kaaoksen hallintaan

Lapsiperheissä siivotaan paljon. Järjestellään, puunataan ja pestään paikkoja. Varsinkin silloin kun lapset alkavat omatoimisesti leikkiä kotona, tuntuu että saisi jatkuvasti olla moppi kädessä ja keräämässä tavaroita lattialta. Siivoukseen kuluu valtavasti aikaa juuri niissä kodeissa, joissa aika on kortilla. Miten siivous lapsiperheessä kannattaa organisoida? Miten siivoukseen käytettävää aikaa voi vähentää ihan pienillä muutoksilla?

Tänä kesänä matkaillaan Suomessa ja tehdään eettisiä ostoksia

Tänä kesänä moni matkailee vain kotimaassa. Se on todella hieno juttu, sillä meillä Suomessa on todella paljon nähtävää. Matkailuala on kehittynyt aivan uskomattomasti viime vuosina, kiitos ulkomaisten vieraiden. Mikä parasta, myös ekomatkailijalle löytyy runsaasti upeita retkikohteita. Ulkomaisten vieraiden puuttuessa kotimaiset turistit ovat entistäkin tärkeämpiä paikallisille yrittäjille. Siksi kannattaakin uhrata muutama lomapäivä ja käydä tutustumassa johonkin …

Ekologinen puu sisustusmateriaalina

Puu mielletään yleisesti hyvinkin ekologiseksi materiaaliksi. Ekologinen puu on luonnollinen ja perinteinen materiaali rakentamiseen sekä käyttöesineiden valmistamiseen.  Puu mielletään hengittäväksi materiaaliksi joka lisää kodin viihtyisyyttä. Silmä lepää ja mieli rauhoittuu puupintoja katsellessa. Seuraavaksi tarkastelen lähemmin  puun ekologisuutta. Ota selvää, miten löydät ekologisesti tuotettua puuta!