Etikka on nykyisin todella suosittua siivouksessa ja pyykinpesussa. Olen kirjoittanut aikaisemminkin etikasta. Voit lukea kattavan  juttuni  täältä.

Koska monet lukijani ovat kyselleet paljon etikan ominaisuuksista ja käyttötavoista kodinhoidossa, päätin kirjoittaa tarkemmin etikan ominaisuuksista huuhteluaineena.

kirsikka-kukkii
Kuva Anthony DELANOIX on Unsplash

Etikka on yleistynyt kodeissa huuhteluaineena

Monet käyttävät erityisiä pyykkietikoita. Niissä on etikan lisäksi miellyttävä tuoksu joka yleensä tulee aidoista eteerisistä öljyistä. Voit kuitenkin käyttää myös pelkkää väkiviinaetikkaa pyykin huuhteluun. Se toimii ihan yhtä hyvin sillä erotuksella että  pyykkisi on tuoksutonta.

Miksi etikkaa käytetään pyykin huuhteluun?

kirsikankukkia
Kuva Tim de Groot on Unsplash

Etikka on hapan aine. Se on yleensä 5% etikkahappoa eli jo ostettaessa vahvasti laimennettua ainetta. Happamana aineena etikka neutraloi pesuaineen emäksisyyden. Pesuainejäämät poistuvat pyykistä happaman huuhteluveden myötä.  Etikka toimii pyykinpesussa samoin kuin hiusten hapanhuuhtelukin Etikka sulkee kuitujen suomut ja näin hoitaa kuituja.

Etikka on liuotin. Se pystyy liuottamaan monia mineraaleja kuten kalkkia. Jos pesuvetesi on kovaa, se tarkoittaa etä siinä on runsaasti mineraaleja. Etikka pehmentää vedessä olevia mineraaleja. Näin pyykkisi tuntuu pehmeämmältä.

Säännöllinen etikan käyttö huuhteluaineena hoitaa myös pesukonettasi. Liuottimena etikka poistaa kalkkia pesukoneesta. Jos pesukoneesi on pääsyt todella tukkeutumaan kalkista, pelkkä etikka huuhteluaineena ei riitä. Silloin tarvitaan sitruunahappokäsittely.

Olen kirjoittanut aikaisemmin etikasta kattavan artikkelin jonka löydät täältä.

Etikka ei tuhoa bakteereja eikä viruksia mutta se hillitsee niiden kasvua

Etikka ei ole desinfioimisaine. Sen  vaikutus on antimikrobinen. Etikassa eivät bakteerit viihdy. Olemassa olevia bakteereja etkka ei sensijaan pysty tappamaan. Pyykinpesussa bakteerit kuolevat 90 asteessa. Jo 60 asteessa pestyt vaatteet ovat  riittävän steriilejä kotioloissa.

Jos haluat mahdollisimman steriiliä pyykkiä, käytä korkeita pesulämpötiloja. Pesuaineiden tensidit tuhoavat myös koronaviruksen rasvavaipan. Tämä on hyvä tieto silloin kun joudut pesemään arempaa pyykkiä 30-40 asteessa. Silitys on myös hyvä tapa varmistua siitä että mikrobit todellakin kuolevat. Itse silitän nykyään esimerkiksi  kaikki käsipyyhkeet vaikka ne olisivat froteeta.

Miten annostelen väkiviinaetikkaa pesukoneeseen?

Jokaisella pyykkietikan valmistajalla on pullossaan tarkat annostusohjeet. Pyykkietikan valmistaja on laatinut annostuksen vain omalle pyykkietikalleen. Annostus riippuu tuotteen laimennoksesta ja muista ainesosista. Seuraa siis valmista pyykkietikkaa käyttäessäsi aina pakkauksen annosteluohjeita.

Väkiviinaetikkaa käyttäessäsi sinun ei välttämättä tarvitse laimentaa etikkaa vedellä. Etikka laimenee kuitenkin koneessa. Kone on täynnä vettä siinä vaiheessa kun etikka päätyy huuhteluveteen. Laimentaminen on siis turha toimenpide.

Käytä etikkaa noin 0,5 desiä koneelliseen pyykkiä. Jos käytät hieman enemmin, ei mitään suurta vahinkoa ole päässyt tapahtumaan. 0,5 desiä riittää aivan hyvin. On turhaa yliannostella mitään kemikaaleja.

Voiko etikkaa käyttää kaikelle pyykille?

Väkiviinaetikka on mieto aine joka ei vaurioita normaalia pyykkiä. Voit käyttää etikkaa huuhteluaineena

  • Puuvillalle ja muille kasvikuiduille kuten pellavalle, nokkoselle ja hampulle.
  • Kaikille eläinperäisille kuiduille kuten silkille ja villalle.
  • Viskoosille ja muille muuntokuiduille
  • Polyesterille, nylonille ja muille synteettisille kuiduille

Etikkaa voi käyttää huuhteluaineena monelle sellaiselle kuidulle joka ei siedä tavanomaista huuhteluainetta. Tavanomaiset huuhteluaineet kerrostuvat kuituihin ja voivat vahingoittaa esimerkiksi elastaania.

Voit huoleti käyttää etikkaa farkuille, rintaliiveille, elastaanille ja goretexille. Etikka on hyvin mieto happo joka vain hieman pehmentää vettä ja leikkaa mineraaleja. Siitä ei jää mitään ylimääräistä kuituihin kuten tavanomaisesta huuhteluaineesta.

Milloin en voi käyttää etikkaa huuhteluaineena?

etikka-huuhteluaineena

On huomattavasti helpompaa  luetella kuituja joihin etikkaa ei tule käyttää. Kuten olen kertonut, etikka liuottaa mineraaleja.

Sinkki- ja hopeaoksidit

On olemassa erikoistekstiilejä joihn on ommeltu mukaan vaikkapa sinkki- tai hopeaoksideja. Sinkki- ja hopeaoksideja käytetään funktionaalisissa tekstiileissä antimikrobisten ominaisuuksien takia. Sinkkiä löytyy myös UV-säteiltä suojaavista vaatteista.

Etikka pystyy liuottamaan tehokkasti mineraaleja ja metalleja. Säännöllinen etikan käyttö huuhteluaineena liuottaa pikkuhiljaa mineraaleja tekstiilistä. Siksi näiden erikoistekstiilien huuhtelussa ei tulisi koskaan käyttää etikkaa.

Myös merilevästä saatua Lycocell-tyyppistä kuitua käytetään joskus tekstiiliteollisuudessa. Merilevät ovat erittäin mineraalipitoisia. Runsas ja säännöllinen etkan käyttö huuhteluaineena saattaa vaurioittaa merileväkuitua. 

Merileväkuitua ja sinkkiä löytyy esimerkiksi kotimaisista Karkelon Hyvän Olon sukista. Itse käytän näitä ihania, kotimaisia, kiristämättömiä sukkia. Karkelon sukat ovat antibakteerisia sekä verenkiertoa parantavia. Nämä hienot omnaisuudet voi menettää jos sukat huuhtelee etikalla. Pesenkin Karkelon sukat aina erikseen ilman huuhteluainetta.

Paljetit ja muut metalliset yksityiskohdat

Juhlavaatteissa saattaa olla metallisia paljetteja. Yleensä paljetit ovat muovia. Niissä voi olla myös metallia sisältävä pinnoite. Juhlavaatteissa voi olla myös muita metallipinnoitettuja  yksityiskohtia jotka saattavat kärsiä.

Olisin enemmin huolissani ohuesta metallia sisältävästä pinnoitteesta kuin vaatteiden kokometallisista vetoketjuista tai niiteistä. Etikka kirkastaa metalleja. Metallivetskarit  ja niitit kirkastuvat ja puhdistuvat etikkakäsittelystä.  

Monet ovat siirtyneet kokonaan pois perinteisistä huuhteluaineista. Oletko sinä tyytyväinen etikaan huuhteluaineena?

Ota osaa keskusteluun

12 kommenttia

  1. Onko pyykkietikka markkinatuote? 10% on Lidlin ruokaetikka ,samoin Rainbowin pyykkietikka.Mikä ero?

    1. Hei Leena!

      Pyykkietikka on tavallista ruokaetikkaa johon on sekoitettu hajusteita sekä vettä. Rainbown pyykkietikassa hajusteet ovat synteettisiä.

      Hintavammissa pyykkietikoissa käytetään hajusteena aitoja eteerisiä öljyjä. Tällaisia ovat esimerkiksi kotimaiset Candle Light Storyn sekä Fiininaturallyn pyykkietikat.

      Tavallinen kirkas ruokaetikkakin käy oikein hyvin huuhteluaineeksi. Siinä ei vain ole hajustetta. Toki voit itse lisätä etikkaan muutaman tipan eteeristä öljyä.

      Ystävällisin terveisin Outi

  2. Hei!
    Olen käyttänyt väkiviinaetikkaa vakituisena apulaisena pyykinpesussa kohta nelisen vuotta. Aiemmin käytin sitä satunnaiseen paljon väriä päästävän vaatteen värin kiinnitykseen, useimmiten värikäs silkki.

    Huuhteluaineeksi etikka on siitä kiva ettei se sakkaannu pulloon, toisin kuin lähinnä villan ja silkin tarvitsema tavallinen huuhteluaine. Ja kiitos vahvistuksesta, olen sitä urheiluvaatteille, erityisesti verkkareille käyttänytkin.

    Isoin käyttökohde minulla on ollut kuitenkin urheilutekstiilien sekä alusvaatteiden esiliotus silloinkun hajut eivät meinaa lähteä pesussa, vaikka käytänkin (hajusteetonta) sport pesuainetta. Lisäksi ylijäämävarusteet, mökkivermeet ja kirppislöydöt usein kaipaavat vuorotellen etikkaa, happea, pesua ja tuuletusta, toistetaan tarpeen mukaan.

    1. Hei Julia!
      Kiitos kommentista!
      Eikö olekin jännä juttu miten yksinkertaiset aineet, kuten etikka, toimivat kaikkein parhaiten.

      Terkuin Outi

  3. Hei,mielenkiinnolla lueskelin näitä.Itse olen saanut todella voimakkaasti pesuaineelta tuoksuvan takin raikastettua niin että tuuletin ja pesin ja liotin etikkavedessä ja taas sama 2 kertaa.Sitten vasta haju häipyi.Nyt on sama menossa toiselle kirppistakille.Itse käytän tuoksutonta pesuainetta ja en voi käyttää haisevaa takkia.

    1. Hei Raija!
      Hyvä että olet onnistunut kirppisvaatteiden raikastamisessa. Moni on todella epätoivoinen koska haju on niin voimakkaasti tarttunut vaatteeseen. Hajuongelman huomaa selvemmin jos itse ei käytä synteettisesti hajustettuja tuotteita.
      Etikka on kyllä todella hyvä moneen tarkoitukseen.

      Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja kiitos että luet blogiani!
      T Outi

  4. Olen jo eläkeläinen, mutta åitini hoiti kaikki kotiaskareet ja minä kävin koulua. Niinpä tarvitseisin neuvoja a) sitruunahapon käytössä kodinkoneiden pesuun
    b) ruoka soodan käyttö ja sen vahvemman soodan (jonka nimi on hukassa) käytöstä.
    Löysin siivouskomerosta sitruunasoodaa, joka oli tarkoitettu kodinkoneiden puhdistamiseen. Mutta löytämäni pussi oli avaamaton siinä luki ”Parasta ennen 05.2017”. Olisikohan siinä vielä puhtia pyykinpesukoneen pesemiseen?
    Äitini sairastui Alzheimerin tautiin ja jäin kotiin hoitamaan häntä. Nyt hänen kuolemastaan on n.2,5vuotta. minulla on tolkuttamasti pesemättömia vaatteita – kaikkea sorttia. Ne ovat ehkä jo heikossa kunnossa, mutta yritän kuitenkin saada ne pestyä. Tämän kaltaisia asioita kuuluu elämääni nyt. Terveisin Raija

    1. Hei Raija
      Kiitos että luet blogiani!
      Nyt tuli paljon kysymyksiä. Aloitan helpoimmasta eli sitruunahapon käytöstä kodinkoneiden pesuun.

      Sitruunahappo puhdistaa kodinkoneista kalkkisakkaumat. Mittaa 1,3 desiä sitruunahappojauhetta pesukoneen pesuainelokeroon. Tiskikoneessa voit sirotella jauheen koneen pohjalle. Pese tyhjä koneellinen kuumimmalla mahdollisella ohjelmalla. Tämän jälkeen pese tyhjä koneellinen tavallisella pesuaineella jotta sakka irtoaa koneesta.
      Mielestäni muutaman vuoden vahaa sitruunahappoa voi vielä käyttää. Jos jauhe näyttää ihan hyvältä niin se toimii ihan hyvin pyykinpesukoneissa.
      Ruokasooda ja pesusooda ovat kumpikin hyvin monikäyttöisiä aineita. Ruokasooda on mietoa pesuainetta jolla on hankaava vaikutus. Pesusooda on hyvin voimakasta eli emäksistä ainetta. Pesusoodaa voi käyttää kaikkeen pesemiseen kuten pyykinpesuun ja uunin puhdistamiseen. Maalatuille pinnoille ei soodaa kannata käyttää. Voit lukea lisää ruokasoodasta ja soodata täältä; Miten käytän ruokasoodaa ja pesusoodaa siivouksessa.

      Onpa sinulla aikamoinen pyykkiurakka. Kannattaa lajitella vaatteet ennen pesua. Jos vaatteet ovat huonokuntoisia ne kannattaa laittaa pesemättä sekajätteeseen. Joillakin paikkakunnilla otetaan vastaan lumppua. Lumpussa pitää olla yli puolet puuvillaa. Lumpuista valmistetaan teollisuudelle rättejä. Kannattaa tutkia oman paikkakunnan lumppukeräys mahdollisuus.

      Hyväkuntoiset vaatteet kannattaa pestä. Jos sinulla ei ole käyttöä kaikelle tekstiileille, voit lahjoittaa ne kierrätykseen. Tutki oman paikkakuntasi kierrätysmahdollisuuksia. Kierrätykseen saa laittaa vain ehjiä ja puhtaita vaatteita. Kannattaa pakata vaatteet tiiviisti muoviin ennen keräyskonttiin toimittamista. Usein kosteus pilaa hyvät vaatteet kierrätyskonteissa.

      Hyvää kevään odotusta sinulle Raija!

      Terveisin Outi

  5. Hei, kiitos hyvistä etikkaneuvoista. Kaipasin tietoa, voiko etikkaa käyttää urheiluvaatteisiin. En ole koskaan käyttänyt huuhteluaineita, mutta etikkaa satunnaisesti ja tehnyt siitä itsekin huuhteluainetta omenaöljyllä hajustettuna. Nyt käytän etikkaa enemmän ja toivon, että vaatteet eivät pölisisi niin paljon. Kiitos hyvistä ja selkeistä neuvoista!

    1. Hei Riitta
      Kyllä voi. Etikkahan tunnetaan myös säilöntäaineena. Se estää tehokkaasti mikrobien toimintaa.
      Ymmärsin että haluat käyttää etikkaa huuhteluaineena urheilutekstiileille. Siihen etikka sopii oikein hyvin.

      Voit myös tarvittaessa korvata urheiluvaatteiden pesukonepesun pelkällä etikkaliotuksella. Tämä niksi on tarkoitettu urheiluvaatteiden pikaiseen, päivittäiseen pesuun. Konepesu pesuaineen kanssa on tietysti tarpeen vaikka viikottain. Käytä etikkaliotukseen kolme desilitraa etikkaa ja viisi litraa haaleaa vettä (alle 40 asteista). Upota urheiluvaatteet etikkaveteen ja anna vaatteiden liota etikkaliemessä tunnin, pari. Huuhtele vaatteet haalealla vedellä ja ripusta kuivumaan.

      Terveisin Outi

  6. Hei, hienoja hyödyllisiä neuvoja, kiitos.
    Minulla löytyi siivoustarkoitukseen kaapistani Pirkan Etikkaa, joka on valmistettu etikkahaposta laimentamalla.
    Miten se eroaa väkiviinaetikasta?
    Pirkan Etikkaa näyttää olevan tarkoitettu säilöntäänkin.
    Entä pyykkiin?
    Terveisin Anita

    1. Hei Anita
      Kiitos tosi paljon että luet blogiani!
      Etikkahaposta valmistettu etikka käy ihan samaan tarkoitukseen kuin väkiviinaetikkakin. Erona näillä kahdella etikalla on se että väkiviinaetikka on luonnollinen tuote joka on valmistettu käymisteitse. Etikkahaposta valmistettu etikka taas on valmistettu synteettisesti tehtaassa eri kemikaaleista. Kemiallisesti nämä kaksi etikkaa ovat kuitenkin ihan samaa ainetta. Tässä ekologisessa blogissa haluan aina nostaa mahdollisimman luonnolliset ainesosat esille. Luonnollinen valmistustapa on ympäristöystävällisempi.
      Toivottavasti sait vastauksestani apua!

      Terkuin Outi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.