Pitääkö vaatteet pestä ennen käyttöönottoa?

Uusien vaatteiden ostaminen on hauskaa. Haluat varmasti pukea uuden hankintasi päälle mahdollisimman pian. Kannattaisiko kuitenkin odottaa vielä hetki ja pestä vaate ennen käyttöä? Uuden, käyttämättömän vaatteen pesu saattaa tuntua liioittelulta mutta siihen on olemassa erittäin hyvä syy. Kerron kohta sinulle lisää aiheesta.

Vetyperoksidi; tehokas kemikaali tahranpoistoon

Vetyperoksidin luonnollisuudesta ja ekologisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Juuri siksi haluankin hieman raottaa tuon vanhan ja hieman mystisen kemikaalin taustoja. Vetyperoksidista on hyötyä niin monessa kodin askareessa, että on ihan sääli jättää sen esittely väliin. Vuosikymmeniä sitten vetyperoksidia oli joka taloudessa. Sen käyttö tunnettiin laajalti ja sitä pidettiin ihmeaineena, jolla selvittiin useista kodin pikku pulmista. …

Kuinka verhoja hoidetaan; pidä huolta verhoistasi

Keväällä katse kääntyy kohti ikkunoita. Auringonvaloa alkaa tulvimaan yhä useammin ikkunoista ja paljastaa monet siivoamattomat kohteet. Itse ikkuna kannattaa tietysti pestä mutta sen aika on vasta myöhemmin. Koska olet viimeksi puhdistanut verhosi? Verhot harvoin saavat osakseen kunnon huoltoa. Tähän on olemassa selkeitä syitäkin. Moni uskoo, että verhoja ei kannata pestä. Siksi ne usein jätetään huoltamatta. …

Pyykin kuivattaminen ulkona

Pyykin kuivattaminen ulkona on suomalainen perinne, jota kannattaa vaalia. Kaikilla tätä mahdollisuutta tietenkään ei ole mutta suurimmalla osalla kyllä. Tekstiilit hyötyvät monin tavoin siitä, että ne saavat kuivua ulkona raikkaassa tuulessa liehuen. Paras sää pyykin kuivattamiselle on lämmin poutapäivä. Pieni tuulenvire ei ole lainkaan haitaksi. Se nopeuttaa vaatteiden kuivattamista ja tekee tekstiileistä sileitä ja pehmeämpiä. …

Osaatko pestä nyrkkipyykkiä, lue ohjeet miten peset pyykkiä käsin

Nyrkkipyykki eli vaatteiden pesu ilman pesukonetta on nykyisin aika harvinaista. Montako kertaa olet pessyt jonkun vaatekappaleen käsin. Käsinpesu on kuitenkin ekologinen tapa pestä vaatteita.

Etikka huuhteluaineena; miten käytät etikkaa eri tekstiileille

Etikka on nykyisin todella suosittua siivouksessa ja pyykinpesussa. Olen kirjoittanut aikaisemminkin etikasta. Voit lukea kattavan  juttuni  täältä. Koska monet lukijani ovat kyselleet paljon etikan ominaisuuksista ja käyttötavoista kodinhoidossa, päätin kirjoittaa tarkemmin etikan ominaisuuksista huuhteluaineena.

Nyt on aika puhdistaa pyykinpesukone

Monet valittavat pyykinpesukoneessa olevasta ummehtuneesta tuoksusta. Tuoksu on ja pysyy vaikka, kuinka pesisi konetta sitruunahapolla. Kun otat pestyä pyykkiä ulos koneesta, saattaa pyykki tuoksahtaa ikävästi. Olen aikaisemmin kirjoittanut pyykinpesun ongelmista täällä. Itse pyykkikoneen hajuongelmat käsitellään nyt tässä jutussa. Mistä johtuu epämiellyttävä haju pyykkikoneessa ja mitä ihmettä tälle ongelmalle voisi tehdä?

Ongelmia pyykinpesussa – Miksi pyykki ei puhdistu koneessa?

Pyykinpesu ei aina suju kuin tanssi. Miksi pyykki ei puhdistu koneessa? Vaikka sinulla olisi markkinoiden tehokkain, paras ja kallein kone voi pyykkisi silti tulla koneesta jopa tahraisempana kuin ennen pesua. Mistä tämä johtuu? Syitä voi olla monia eikä kaikkeen välttämättä edes löydy selkeää vastausta. Kannattaa kuitenkin tsekata läpi muutama asia tilanteen kartoittamiseksi.

Ekologinen vaatehuolto

Tiesitkö että vaatteen elinkaari määräytyy 70-80% pyykinkäsittelyyn liittyvien asioiden johdosta. Se, miten käsittelet vaatteitasi ei lainkaan ole merkityksetöntä ympäristön kannalta. Jokainen vähänkin tiedostava henkilö haluaa tietysti tehdä mahdollisimman vähän uusia hankintoja.