Moni on varmaan kuullut väittämän, että ennen kaikki tuotteet olivat paljon kestävämpiä. Ennen voitiin kaikki rikkinäiset laitteet korjata. Varaosia löytyi jopa leivänpaahtimiin. Oliko todellakin näin? Oliko ennen koneiden ja laitteiden elinkaari pidempi. Kestikö nailonsukkikset ennen koko eliniän? Olen niin monta kertaa kuullut vanhoista, hyvistä ajoista ja kestävistä tuotteista että oli ihan pakko ottaa asiasta selkoa. Mitä on suunniteltu vanhentuminen.
Tuotteen suunniteltu vanhentuminen; mitä sillä tarkoitetaan?
Kulutushyödykkeen suunniteltu vanhentuminen kuvaa strategiaa, jossa tietty tavara vanhenee tai muuten tulee hyödyttömäksi suunnitellun käyttöajan jälkeen. Strategian tarkoituksena on varmistaa tavaroiden kysyntä jatkossa ja turvata valmistajan bisnes.
Tietyt alat ovat kunnostautuneet suunnittelemaan tuotteidensa vanhentumisen. Kaikki tietävät, että tekniikka vanhenee hyvin nopeasti. Uusia laitteita ei suunnitella yhteensopiviksi vanhojen kanssa. Näin kuluttaja on pakotettu hankkimaan uusi laite. Vaateteollisuus on toinen malliesimerkki vanhenemisen suunnittelusta.
Meille myydään luotolla tavaroita, joita emme tarvitse. Ja jotta kauppa kävisi paremmin, tavaroille suunnitellaan aikaistettu vanheneminen. Seuraavaksi muutama esimerkki tuotteista joiden elinkaarta on tarkoituksella lyhennetty valmistajien toimesta
Hehkulamppuhuijaus
Kuuluisa hehkulamppuhuijaus on tiettävästi ensimmäinen virallisesti tiedossa oleva tapaus, joka liittyy tuotteiden suunniteltu vanhentuminen. Hehkulamppuhuijaus tehtiin 1920-luvulla. Tuolloin suuret hehkulamppujen valmistajat päättivät yhteistuumin rajoittaa hehkulamppujen käyttöiän 1000 tuntiin. Näin lamppujen menekki kasvaisi.
Jo yli sata vuotta sitten osattiin valmistaa lähes ikuisesti palavia hehkulamppuja. Tällainen hehkulamppu palaa vieläkin Kalifornian Livermoressa. Lamppu on palanut jo vuodesta 1901 paloaseman katossa. Kestävän lampun keksi Adolphe Chaillet. Valitettavasti kukaan ei arvostanut kestävää teknologiaa. Kukaan ei myöskään enää tiedä vanhan hehkulampun salaisuutta; miksi se palaa vieläkin. Vain Adolphe Chaillet osaisi vastata mutta häntä ei enää ole.
Ylellä esitettiin vuosia sitten espanjalainen dokumentti Hehkulamppuhuijaus, joka kertoo paitsi tämän hehkulampputarinan, myös muuta aiheeseen liittyvää. Dokumentti on vieläkin löydettävissä netistä, vaikkakaan ei enää Yle Areenasta.
Ikuiset nylonsukat
Jotkut muistavat tarinan liian kestävistä nylonsukista. DuPont yhtiö aloitti vuonna 1939 nylonsukkien valmistuksen. Aikaisemmin sukkia valmistettiin villasta, puuvillasta, silkistä ja muista luonnonkuiduista. Sukat olivat paksuja ja aika kömpelön näköisiä. DuPont yhtiön ensimmäiset sukat olivat kestäviä, lähes ikuisia. Yhtiö alkoikin valmistaa samasta materiaalista sodankäynnissä niin tarpeellisia laskuvarjoja ja lentokoneissa käytettävää köyttä sekä naruja. Sukkateollisuus lopetettiin kannattamattomana. Ikuisia sukkia ei ole järkevää valmistaa.
Vaateteollisuus on vienyt suunnitellun vanhentamisen huippuunsa. Massamuotiteollisuus syytää viikoittain uutta muotia markkinoille. Tuote vanhenee nopeasti, vaikka materiaali kestäisikin. Massamuotiteollisuutta voi vastustaa vain muuttamalla asenteita.
Oma esimerkkini tekstiilien heikosta laaduista liittyy lakanoihin
Olen itse nukkunut yli satavuotta vanhoissa lakanoissa. Lakanoita valmistettiin sata vuotta sitten pääasiassa pellavasta. Nuo lakanat olivat vitivalkoisia, tahrattomia ja täysin ehjiä. Mitään merkkejä kulumisesta ei ollut nähtävissä. Ennen pellavalakanat pestiin hauduttamalla pyykkipadassa. Nykyisin pyykkipatoja ei ole, vaan lakanat pestään pesukoneessa. Pesukone kuluttaa tekstiiliä huomattavasti enemmän kuin padassa hauduttaminen.
Nykyaikaisten liinavaatteiden heikko laatu on myös syynä kulumiseen. Jos lakana kuluu parissa vuodessa puhki, sitä ei olisi kannattanut edes valmistaa. Lakanamateriaalina käytettävä puuvilla on arvokas kuitu, jonka tuotanto rasittaa luonnonvaroja kohtuuttomasti.
Milloinka saadaan jotain sanktioita turhan heikkolaatuisten tuotteiden valmistajille?
Tietotekniikka vanhenee liian nopeasti
Tietotekniikan vanhenemisesta on käyty keskusteluja yhtä kauan, kun tietotekniikkaa on ollut myynnissä. Osaltaan tämä on johtunut tietotekniikan kehittymisestä. Uusia innovaatioita kehitellään jatkuvasti ja ne pitää saada käyttöön. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse uusimpia innovaatioita. Peruskäyttäjälle riittäisi hitaampikin kehitys. Itse olen pettynyt tietotekniikan eri laitteiden yhteensopimattomuuteen. Optimi tuloksen saat ainoastaan silloin kun kaikki laitteet ovat ns. yhteensopivia. Jos haluat myöhemmin vaihtaa jonkun laitteista, menee samalla muitakin laitteita vaihtoon. Kuten monet tietävät, tietotekniikkaromun määrä on melkoinen.
Joissakin tulostimissa on erityinen laskuri, joka mittaa käyttötunteja. Kun tunnit tulevat täyteen, on laite vaihdettava uuteen. Laskurin voi tietysti nollata mutta sitä ei opeteta kuluttajille. Samaan aikaan meistä tehdään yhä riippuvaisempia tietotekniikasta. Markkinavoimat ovat keksineet ikiliikkujan ja rahantekokoneen.
Laserprintterien tulostuskasetteja voidaan periaatteessa kierrättää. Mitään osia ei tarvitsisi vaihtaa. Pelkän väriaineen lisääminen riittäisi. Valitettavasti värikasetit ovat kertakäyttötavaraa. Sinun on aina ostettava uusi kallis kasetti tyhjentyneen tilalle.
Olen hankkinut pari kestävää laitetta kotiini. Toinen on kahvinkeitin, jolla on ikää jo 30 vuotta. Se toimii edelleen moitteettomasti ja valmistaa joka aamu herkulliset kahvit. Laite on melkein täysin metallia. Vesisäiliö ja vesiletku ovat muovia. Laitteen voi korjauttaa ja huoltaa maahantuojalla. Kaikkia varaosia on saatavilla. Vuosikymmenten ajan huolto on toiminut moitteettomasti.
Toinen on leivänpaahdin, jolla on ikää 15 vuotta. Laite on täyttä metallia. Tietääkseni laite on vasta elinkaarensa alussa. Leivänpaahtimeen voi hankkia varaosia. Sen voi korjauttaa tarvittaessa maahantuojalla. Eipä ole vielä paahtimeeni tarvinnut korjausta.
Kuluttajan on osattava vaatia parempaa
Ensinnäkin, en usko, että kaikki maailman firmat suunnittelevat tarkoituksella tuotteeseen erityisen lyhyen elinkaaren. Suurin osa valmistajista haluaa, että asiakas on kaikin puolin tyytyväinen tuotteeseen. Kuluttajan on kuitenkin oltava valveutunut. Huonoja tuotteita on olemassa aivan liikaa. Meillä ei ole varaa tuhlata arvokkaita luonnonvaroja sekundaan.
Jos vaadimme halpaa hintaa, että voimme hankkia kaiken mitä haluamme, saamme jatkossakin tyytyä heikkolaatuisiin tuotteisiin. Ostopäätöksen sanelee aivan liian usein hinta.
Meidän kuluttajien pitää myös oppia vaatimaan laatua. Meidän pitää oppia huomaamaan milloin tuote on valmistettu hyvin ja hyvistä materiaaleista. Olen aina ihaillut venäläisten taitoa tarkastaa tuotteen laatu. Joka sauma käydään läpi. Jos ompelun jälki on heikko, tuote jää ostamatta. Jos materiaali on ohutta ja haurasta, tuote ei kelpaa, vaikka olisi kuinka arvostettu brandi. Venäjällä yksityiset ihmiset keskustelevat laadusta. Huonolaatuisesta tuotteesta myös varoitetaan ystäviä. Älä osta enää tätä sillä se hajoaa herkästi.
Tämän saman kriittisyyden soisin rantautuvan myös Suomeen. Tuntuu vain siltä, että monelle ei tuotteen laadulla ole niin väliä. Hinta ratkaisee. On olemassa sellainen sanonta että ”köyhän ei ole varaa ostaa halpaa”. Ja se on ihan totta. Jos tuote säilyy käyttökelpoisena kymmeniä vuosia, säästyy todella paljon rahaa. Laadukkailla tuotteilla on olemassa myös erittäin rahakkaat käytettyjen tuotteiden markkinat.
Onko sinun kodissasi tavaroita tai vaatteita, jotka ovat kestäneet aikaa. Kerro meille, mitkä tuotteet ovat rahan arvoisia hankintoja.