Lasi on yksi yleisimmistä kierrätettävistä materiaaleista. Olen itse kierrättänyt lasia niin kauan kuin muistan. Lasin kierrätys on Suomessa myös varsin hyvin järjestetty. Kierrätyspisteitä on kaikkialla, helposti tavoitettavissa.

Oletko koskaan tullut miettineeksi, miksi lasia kierrätetään? Mitä kierrätyslasista oikein valmistetaan? Kierrätyksessä ei oikein ole ideaa, jos kierrätysmateriaalista ei pysty valmistamaan järkeviä tuotteita, joilla olisi kysyntää.

Lasin kierrätys on muuttunut paljonkin vuosien saatossa. Nyt lähdemme katsomaan, mitä lasin kierrätykselle kuuluu tänään.

lasin-kierratys
Photo by Bhavyesh Acharya on Unsplash

Lasin kierrätyksellä on pitkä historia

Silloin kun Suomessa vielä oli runsaasti lasitehtaita, lasia ei juuri kierrätetty. Lasista valmistettiin arvokkaita käyttöesineitä, joita käsiteltiin hyvin varovaisesti. Juomateollisuuden kasvaessa, alettiin lasipulloja käyttää virvoitusjuomiin ja oluen pakkaamiseen. Näin syntyi uusi ongelma; mitä tehdä käytetyille pulloille.

Usein kuulee väitteen, että kierrätettävä lasi päätyy tienpohjiin. Ehkä joskus näin on ollutkin. Nykyisin tilanne on kuitenkin muuttunut. Kierrätettävä lasi on arvokasta materiaalia, jolla käydään kansainvälistä kauppaa. Lue mitä kaikkea kierrätyslasista voikaan valmistaa!

Lasista ja lasinvalmistukseta voit lukea lisää täältä

Lasin kierrätys työllistää jatkossa suomalaisia

Takavuosina Suomesta myytiin lasijäte Englantiin. Täällä kierrätyslasin hyödyntäminen tuli liian kalliiksi. Onneksi kierrätetty lasijäte on nyt saatu takaisin Suomeen. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy ja Uusioaines Oy ovat alkaneet yhdessä kehittää alaa eteenpäin. Tämä on hieno juttu. Ekologisinta on hyödyntää jätteet siellä missä ne ovat syntyneetkin.

Lasinkierrätys on todellinen ekoteko

Tiesitkö että kun viet kilon lasia lasinkeräykseen, se vähentää hiilidioksidipäästöjä puoli kiloa. Aika vaikuttava ekoteko, vai mitä. Päästösäästön syynä on se että kierrätyslasista todellakin valmistetaan tarpeellisia tuotteita. Neitseellisen lasin tuottaminen vaatii hurjasti energiaa, joka nostaa hiilidioksidipäästöjä.

Toki, kaikkein ekologisin teko on ensin hyödyntää itse kaikki pakkauslasi. Minulla on kotona iso laatikollinen lasitölkkejä. Niitä tarvitsee aina silloin tällöin. Uusia lasitölkkejä en kaupasta osta.

Lasijätettä syntyy nykyisin valtavia määriä

Nykyisin lasia käytetään hyvin moniin eri tarkoituksiin. Tässä muutamia esimerkkejä ja kierrätysratkaisuja. Valitettavasti vain osa lasijätteestä pystytään hyödyntämään.

  • Pantiton pakkauslasi kuten juomapullot ja säilykepurkit soveltuvat kierrätykseen. Huutele pikaisesti pakkaus (ei tarvitse pestä) ja poista metalliosat. Etikettiä ei tarvitse poistaa.
  • Pantillinen pakkauslasi toimitetaan takaisin kaupan pullopalautusautomaattiin.
  • Sairaalat ja laboratoriot käyttävät hyvin paljon lasia. Siksi sairaaloissa ja laboratorioissa myös syntyy valtavat määrät lasijätettä. Valitettavasti vain osa voidaan kierrättää.
  • Ikkunalasit eivät sovellu kierrätettäväksi. Käytöstä poistetut ikkunalasit viedään jäteasemalle
  • Lasiesineet kuten astiat ja koriste-esineet hävitetään sekajätteen mukana tai viedään jäteasemalle

Lasin laatu vaihtelee käyttötarkoituksesta riippuen. Valitettavasti kaikki lasi ei kelpaa kierrätykseen. Pääsääntöisesti kierrätettävä lasi muodostuu vain pakkauslasista kuten juomapullista ja lasitölkeistä.

Mitä kierrätyslasista valmistetaan?

lasin-kierratys
Photo by Greg Rosenke on Unsplash

Lasijätteestä valmistettiin aikoinaan vain uusiolasiesineitä kuten astioita, koriste-esineitä tai lasipakkauksia. Hienoja nekin mutta aika vaatimatonta hyödyntämistä.

Nykyisin kierrätettävä lasi on arvokas materiaali, jota hyödynnetään hyvin monissa kohteissa. Tässä artikkelissa haluan esitellä sinulle kierrätyslasista valmistettuja tuotteita. Monet kierrätyslasi innovaatiot ovat niin upeita. Huomaat, että kierrättäminen kannattaa. Ilman sinun panostasi ei näitä tuotteita olisi voitu luoda.

Vaahtolasi on ekologinen rakennusmateriaali

Kierrätyslasista valmistettava vaahtolasi on rakennusmateriaali, joka kestää kriittisenkin tarkastelun. Vaahtolasi valmistetaan kierrätyslasimurskeesta vaahdottamalla kuuma lasimassa. Vaahtolasin valmistukseen käytettävät kemikaalit ovat varsin harmittomia ympäristön kannalta. Vaahdotusaineena käytetään hiilen ja kalkkikiven seosta. Suurin rasite ympäristölle on lasimassan sulattaminen ja siihen kuluva energia. Lopputuote on kuitenkin täysin myrkytöntä.

Vaahtolasin pääasialliset tehtävät ovat ääni- ja lämpöeristys. Siitä on kuitenkin valmistettu teollisuuden käyttöön monia hyödyllisiä tuotteita. Vaahtolasilla on monia todella erinomaisia ominaisuuksia, joita on vaikea muuten saada aikaan.

  • Vaahtolasi on hyvin kevyttä ja kelluu vedessä kuin korkki
  • Vaahtolasi ei ime lainkaan vettä. Vaahtolasin sisällä on kyllä onttoja kuplia mutta valmiin tuotteen pinnalla kuplat ovat kiinni.
  • Vaahtolasi on hyvin luja materiaali
  • Vaahtolasi eristää hyvin lämpöä ja kosteutta
  • Vaahtolasi on paloturvallinen materiaali
  • Vaahtolasi eristää erittäin hyvin ääntä
  • Vaahtolasia voidaan värjätä. Tästä on hyötyä sisustusmateriaalien valinnassa.
  • Vaahtolasi on täysin myrkytön rakennusmateriaali. Siitä ei erity sisäilmaan haitallisia, myrkyllisiä kaasuja.

Vaahtolasia käytetään myös savesta valmistettujen tiilien tapaan ja lekasoran korvikkeena.

Muita kierrätyslasin käyttökohteita on runsaasti

Erityisesti lasia kannattaa kierrättää. Niin moni tuote on täysin riippuvainen kierrätyslasista. Näidenkin tuotteiden valmistus riippuu paljon sinun ja minun aktiivisuudesta; innostaako meitä kuljettaa lasia kierrätyspisteisiin.

  • Lasikuitu
  • Keraamiset saniteettikalusteet
  • Tiilien valmistuksessa
  • Routaeristeet
  • Keinonurmen valmistuksessa
  • Golfkenttien erikoishiekan materiaalina
  • Vedensuodattimet
  • Hioma-aineet

Innostuitko lasin kierrättämisestä?

lasin-kierratys
Photo by Thomas Picauly on Unsplash

Hyvä, jos näin kävi. Tämän jutun pointtina on perustella sinulle, miksi kierrätys on tarpeellista. Omaan suhtautumiseeni vaikuttaa suuresti se, että minulle perustellaan kunnolla tosiasiat. On mielekkäämpää kierrättää kun tietää miten hyödyllistä se on.

Monesti saa lukea juttuja, joissa väitetään kierrätyksen olevan turhaa puuhastelua. Näin ei kuitenkaan ole. Ilman meidän yhteisiä ponnisteluja, moni upea tuote olisi jäänyt keksimättä. Jatketaan siis lasin kierrättämistä. Ties mitä ihmeellisiä kierrätyslasikeksintöjä vielä tulevaisuudessa näemme.

Onko sinulla kierrätyslasista valmistettuja tuotteita?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *