Lasi on perinteinen materiaali jota suositaan ekologisessa kodissa. Lasia on käytetty perinteisesti astioiden valmistukseen. Suomalainen lasi onkin hyvin kaunista ja tunnettu tuote myös maailmalla. Onko eettisesti ja ekologisesti tuotettua lasia mahdollista hankkia vielä nykyäänkin? Kuinka ekologinen lasi oikeastaan on? Tätä kysymystä pohdin tässä artikkelissani.

ekologinen-lasi
Kuva Angelo Abear on Unsplash

Lasin tuotanto Suomessa

Suomessa lasia on tuotettu hyvin kauan. Meillä on ollut monia nimekkäitä lasitehtaita. Uudenkaupungin lasitehdas  aloitti toimintansa jo 1600-luvulla. Se paloi kuitenkin 5 vuotta perustamisensa jälkeen.

Lasitehtaita on Suomessa ollut aikojen saatossa toistasataa. Suomessa on valmistettu pääasiassa käyttölasia tavallisille ostajille eli rahvaalle. Lasiset taide- ja koriste-esineet  ovat tulleet mukaan vasta 1900-luvulla kuuluisien muotoilijoiden toimesta.

Suomessa on tällä hetkellä vain yksi suurempi toiminnassa oleva lasitehdas. Iittalan lasitehtaan tuotanto on käyttölasia sekä taidelasia. Iittalan lasitehdas on perustettu 1881.

Suomessa toimii nykyisn myös  muutamia pienempiä lasitehtaita ja lasinpuhaltajia. Pieniä lasinvalmistajia on ollut vielä 20 vuotta sitten kymmeniä. Lasinpuhaltaminen on siis ollut pitkään jotenkin kannattavaa myös Suomessa. Nykyisin lasia puhalletaan Suomessa hyvin vähän. Iittala ja Muurla teettävät lasistaan ulkomailla suuren osan. Myös Suomessa puhallettua lasia kuitenkin vielä löytyy.

Lasi onkin niitä ainoita materiaaleja jota vielä saa lähituotantona ja Suomessa valmistettuna. Siksi lasia kannattaa suosia ja hankkia nimen omaan kotimaisia lasiesineitä. Niitä ei välttämättä enää kauaa saa.

Miten lasia valmistetaan?

ekologinen-lasi
Kuva Giulia Bertelli on Unsplash

Lasi on alun perin kivimateriaalia. Se valmistetaan maakuoressa olevista silikaattimineraaleista. Lasin pääraaka-aine on pii-dioksidi eli kvartsi. Silikaattimineraaleja sulatetaan kovassa kuumuudessa. Jäähtyessään niistä tulee kovaa ja läpinäkyvää lasia. Kvartsiin sekoitetaan mukaan yhdisteitä jotka tekevät lasista paremmin kulutusta kestävän. Pelkästä kvartsista valmistettu lasi on hyvin haurasta ja rikkoontuvaa.

Lasiin saadaan eri ominaisuuksia vaihtelemalla sidosaineita. Tavallisempia sidosaineita ovat:

  • Sooda
  • Potaska
  • Kryoliitti
  • Fluorisälpä
  • Luutuhka

Lasia värjätessä käytetään lisäksi väriin vaikuttavia yhdisteitä kuten:

  • Rautaoksidi – vihreä värisävy
  • Kulta – punainen värisävy
  • Hiili – ruskea värisävy
  • Kobolttioksidi – sininen värisävy
  • Uraani – kellanvihreä  värisävy
  • Kromi – vihreä värisävy

Nykyaikainen lasintuotanto ei tapahdu enää saman katon alla

Se, kuinka ekologinen lasi on, riippuu pitkälti lasin tuontantomenetelmistä. Lasinvalmistuksessa on eroteltavissa kolme osaa:

  • Raaka-aineiden käsittely
  • Kuumat työvaiheet
  • Kylmät työvaiheet

Lasiraaka-aineita käsittelevät laitokset

Lasiraaka-aineiden käsittelylaitoksessa mineraaliyhdisteet kuten kvartsit ja sidosaineet hiennonnetaan ja sekoitetaan tasalaatuisiksi jauheiksi lasitehtaiden käyttöön. Raaka-aineet tuodaan käsittely- ja sekoituslaitoksiin junavaunuilla, laivoilla ja rekoilla erittäin suurissa erissä. Raaka-aineista sekoitellaan erilaisia seoksia eri lasityyppien valmistukseen ja myydään erät lasinpuhallukseen erikoistuneille tehtaille.

Lasitehtaat suorittavat kuumat työvaiheet

Lasinvalmistuksen kuumiin työvaiheisiin erikoistuneet tehtaat puhaltavat lasista esineitä kuten juomapulloja ja hillopurkkeja. Lasinpuhallustehtaat huolehtivat lasin muotoilusta käyttövalmiiksi esineiksi. Lasin pintaan suihkutetaan hyvin ohut kerros tinaoksidia joka parantaa lasin pintaa ja tekee siitä tarttuvamman. Sitten tuote vielä hehkutetaan uudelleen  580 asteiseksi ja jäähdytetään. Lasitehdas myy valmistamansa lasiesineet edelleen lasinkäsittelyn kylmiin työvaiheisiin erikoistuneille yrityksille.

Valmiit lasiesineet käsitellään kylmiin työvaiheisiin erikoistuneissa tehtaissa

Lasin kylmiin työvaiheisiin erikoistuneet yritykset tarkastavat lasin kestävyyden ja suihkuttavat lasin pinnalle polyeteenimuovikalvon. Kalvo tekee lasin pinnasta liukkaan ja suojaa sitä naarmuuntumiselta. Lasissakin on siis aina muovia.

Valmiit lasipurnukat ja pullot myydään edelleen elintarviketehtaille sekä suurille tukkukauppiaille.

Lasin kierrättäminen

ekologinen-lasi
Kuva Maria Shanina on Unsplash

Lasia on kierrätetty Suomessa jo kymmeniä vuosia. Ekologinen lasi on usein kierrätetty lasi.

Kaikki lasin sisältämät lisäaineet vaikuttavat myös lasin kierrätettävyyteen.  Lasinkierrätyksessä on huomioitava lasiin mahdollisesti lisätyt muut ainesosat. Kierrätysjärjestelmien kehittyessä saa nykyisin jo värillisen ja värittömän lasin laittaa saamaan astiaan.

Ongelmaksi kierrätyksessä muodostuu  väriä antavien yhdisteiden sijaan muut lasimassan yhdisteet. Kierrätettävään lasiin voi ongelmitta laittaa kaikki elintarvikepakkauksissa olevan lasin kuten hillopurkit, mehupullot, ketsuppipullot sekä virvoitusjuomapullot.

Mitä lasinkierrätysastiaan ei saa laittaa?

Älä laita lasinkierrätykseen seuraavia lasilaatuja

  • Ikkunalasi
  • Peilit
  • Lasiset uunivuoat ja muut kuumuutta kestävät lasiesineet
  • Juomalasit
  • Kristalli
  • Lamput
  • Opaalilasi ( valkoinen, läpikuultava lasipurkki kosmetiikkapakkauksissa)

Mitä tapahtuu kierrätettävälle lasille?

Kierrätysastioista lasi päätyy uudelleen lasiksi. Kierrätyslasista valmistuu uusia lasipulloja, lasivillaa sekä hillopurkkeja. Tunnistat kierrätyslasiesineen sen vihreästä tai ruskeasta väristä. Kirkkaat llasiesineen eivät koskaan ole kierrätyslasia.

Puolet kierrätetystä lasista päätyy joko varastoitavaksi tai maanrakennusaineeksi.  Lasia kuitenkin kannattaa kierrättää. Ekologinen lasi syntyy kierrättämällä. Sen jatkojalostaminen on verrattain helppoa verrattuna muoviin.

Lasin on käyttökelpoinen materiaali kotona

Lasi on tuttu materiaali säilytysastioissa, tarjoiluastioissa sekä kattauksessa. Lasilla on monia hyviä puolia

  • Lasi on hygieenistä, se puhdistuu nopeasti ilman voimakkaita pesuaineita
  • Lasi ei vedä puoleensa värejä ja makuja ruoka-aineista
  • Lasi pysyy vuodesta toiseen kauniina jos sitä ei pudota tai muuten kolhi
  • Lasipullot ja tölkit voi kierrättää varsin helposti
  • Lasiesineet ovat kauniita

Lasin ekologisuus ja eettisyys

lasi
Kuva Gaelle Marcel on Unsplash

Edellytän kaikilta käyttämiltäni materiaaleilta eettisyyttä ja ekologisuutta. Ennen tätä artikkelia oletin että lasikin on ehdottoman eettinen materiaali. Yllätyin itsekin tätä juttua kirjoittaessa. Onko ekologinen lasi vain toiveajattelua.

Eettisyyteen vaikuttavat monet asiat. Lasitehtaiden sijainti joka kertoo yleensä paljon työoloista. Suomessa työolot ovat yleensä kunnossa. Siksi suomessa valmistettu lasi on ainakin osittain eettinen valinta. Lasia ei kuitenkaan enää valmisteta kokonaan vain yhdessä tehtaassa. Tämä muuttaa kokonaan lasin eettisen maineen.

Eettisyyttä ovat myös raaka-aineiden alkuperä sekä tuotannon läpinäkyvyys. Kuinka tarkasti voimme tietää mistä lasin valmistukseen käytetty kvartsi on peräisin? Eettisesti profiloitunut yritys pystyy kertomaan meille kaiken hyvinkin tarkasti. Lasin raaka-ainetta valmistavat teollisuusjätit ovat kasvottomia eikä niiden tuotanto ole kovin läpinäkyvää.

Viime vuosisadan alussa pystyi jokainen lasin ostaja itse toteamaan materiaalien alkuperän

Ennen lasitehtaat käyttivät valmistukseen kiviainesta joka oli saatu lähimaastosta. Esimerkiksi Kiikalassa aikanaan sijainnut Johannislundin lasitehdas perustettiin Hidoisenpyölin ulkoveromaalle. Paikka oli otollinen sillä maastossa oli runsaasti kvartsihiekkaa lasin raaka-aineeksi. Näin jokainen lasinostaja tiesi tarkasti mistä lasi oli peräisin. Suuri osa jopa tunsi nimeltä lasitehtaan työläiset ja omistajat.  Toiminnan läpinäkyvyys oli ennen huipussaan. Tehdastyöläisten työoloista ei voi välttämättä sanoa samaa.

Lasiyritysten suhtautuminen eettiseen ja ekologiseen tuotantoon

Iittalan sivuilta löydämme tiedot eettiyydestä klikkaamalla itsemme ”Vastuullisuus” välilehdelle. Iittala painottaa lasin valmistuksessa  kestävää muotoilua, ympäristöä ja ihmisiä. Nämä hienot sanat jäävät tämän maineekkaan suomalaisen yritysen sivuilla vain lyhyeksi sanahelinäksi. En ollut lainkaan tyytyväinen ”Vastuullisuus” sivun antiin. Me emme tiedä mistä Iittala ostaa raaka-aineen lasin valmistukseen. Mitään sertifikaatia ei  myöskään ole katsottu tarpeelliseksi hankkia. Tämä oli minulle todellinen pettymys.

Muurlan lasi valmistaa edelleen itse joitakin esineitään Suomessa. Suurin osa tuotannosta on kuitenkin siirretty muualle Eurooppaan. Lasinvalmistuksen perinteet Suomessa alkavat pikkuhiljaa kadota. Muurlan lasin sivuilla ei myöskään ole sen kummempia todisteita tuotteiden ekologisuudesta ja eettisyydestä.

Lasin eettiset ja ekologiset riskit

Valitettavasti  en löytänyt ainuttakaan ekosertifioitua lasiesinettä. Jos jollain valmistajalla sellainen olisi, he varmasti siitä infoisivat kuluttajia. Lasi on bulkkitavaraa jossa raha ratkaisee. Lasissa piilee monta ekologisesti ja eettisesti arveluttavaa seikkaa:

  1. Kvartsihiekan alkuperää ei ole koskaan ilmoitettu. Hiekka saattaa olla peräisin alueilta joiden ympäristöarvot ovat erityisen korkeat. Me emme voi varmistua siitä että lasiin käytetty kvartsihiekka on hankittu kestävästi.
  2. Lasiesineiden alkuperä ei ole aina tiedossa. Lasia valmistetaan paljon Aasiassa kuten Kiinassa ja Thaimaassa. Näissä maissa työolot eivät läheskään aina ole tyydyttävät. Ostaessamme eettisesti tuotetun luomupähkinätahnan, saatamme ostaa samalla kiinalaisessa hikipajassa tuotetun lasipurnukan. Lasipurnukan alkuperää ei kukaan kysele. Tämä on erittäin valitettava epäkohta.

Onko olemassa ekosertifioitua lasia?

Myös lasintuotanto sekä lasiesineet on mahdollista sertifioida. EU-Kukka esimerkiksi myönnetään myös materiaaleille. Puu materiaalina on usein ekosertifioitua. Näin ei kuitenkaan tehdä lasin kohdalla. Lasi mielletään aina ekologiseksi valinnaksi mutta  onko se sitä todella. Ilman ekosertifiointia emme voi saada täyttä varmuutta lasin tuotantoketjusta.

Saadakseen ekosertifikaatin, on koko tuotantoketju avattava. Arkilasin valmistus on hyvin keskittynyttä.  Raaka-aineen käsittely tapahtuu eri yrityksissä. Lasinpuhaltajat eivät voi vaikuttaa raaka-aineen hankitaan. Eettisyys on lasiteollisuudessa todellakin tuntematon käsite.

Lasi on upea materiaali.

lasitolkki
Kuva Diego PH on Unsplash

Lasin eettisyyteen ja ekologisuuteen tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota. Itse pidän ekologisempana vaihtoehtona kierrätyslasista valmistettuja lasiesineitä. Kierrätyslasiesineiden materiaalin alkuperä kestää eettisen tarkastelun. Toivoisin kierrätyslasia myös enemmin pakkausmateriaaliksi esimerkisi juomapulloihin ja hillopurkkeihin.

Käytätkö itse kierrätettyä lasia. Minkälaisia lasiesineitä olet löytänyt kierrätyslasista valmistettuna?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *