Tänä syksynä monia mietityttää energia ja etenkin sähkö. Sähkön hinta on noussut moninkertaiseksi hyvin lyhyessä ajassa. Sähkön säästämiseksi on olemassa monia eri tapoja. Olen itsekin kirjoittanut vinkkilistan, jolla voit helposti vaikuttaa omaan sähkönkulutukseen. Suuri säästö syntyy monista pienistä puroista. Eräs, ei niin pienikään puro, ovat kodin kylmäkalusteet. Meillä suurimmalla osalla on kotona ainakin jääkaappi ja siinä pieni pakastelokero. Monella meistä on myös erillinen pakastin. Ihan mielenkiinnosta lähdin tutkimaan, miten kylmäkalusteet vaikuttavat kodin sähkönkulutukseen. Ovatko kylmäkalusteet tarpeellisia vai voisimmeko selviytyä kokonaan ilman jääkaappia ja pakastinta?

kodin-kylmakalusteet
Photo by Erik Mclean on Unsplash

Kodin kylmäkalusteet ovat hyvin uusi keksintö

Suomessa jääkaapit alkoivat yleistyä 60-luvulla. Tuon ajan jääkaapit olivat pieniä verrattuna nykyisiin. Jääkaapissa säilytettiin aluksi vain maitotuotteita ja tuoretta lihaa. Kaikki muut elintarvikkeet säilyivät vielä jollain muulla tavoin.

Ennen jääkaappeja kellarit olivat hyvin yleisiä. Maalla kellarit olivat itsestään selvyys. Syksyn sato säilöttiin aina kellareihin. Myös kerrostaloissa oli huoneistokohtaiset, viileät verkkokellarit. Monissa huoneistoissa oli lisäksi viileä ruokakomero keittiön ulkoseinällä. Mitään jääkaappeja ei silloin tarvittu. Kaupungeissa tuoretta ruokaa ostettiin kauppiailta päivittäin.  Maalla tuore ruoka oli itsestään selvyys. Kaikilla oli ainakin omiksi tarpeiksi munia, lihaa ja juureksia.

 Maailma muuttui, kun naiset lähtivät työelämään. Kukaan ei ehtinyt enää käydä kaupassa päivittäin. Ruokaa alettiin valmistaa suuria määriä jääkaappiin tai ostaa valmiita einesruokia kaupasta. Valmisruokien yleistyessä jääkaappien koko kasvoi ja jääkaapeista tuli yllättäen välttämättömyys.

Pakastimet yleistyivät 70-luvulla. Silloin hankittiin suuria, 800 litran arkkupakastimia. Suurten pakastimien oli tarkoitus korvata kellarit. Sokerilla säilöttyjen hillojen ja höyrymehujen sijaan marjat pakastettiin. Maalla pakastettiin myös suuria määriä lihaa ja itse leivottuja leivonnaisia. Ruuan pakastamisella tavoiteltiin ajan säästöä. Ruokaa ei tarvinnutkaan enää hakea kaukana olevasta kaupasta. Kotipakastimesta löytyi helposti kaikki elintarvikkeet päivittäisiin aterioihin.

Kylmäkalusteet ovat uskomattoman saastuttavia kapineita

Tiesitkö että kylmäkalusteiden osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on noin 10 prosenttia? Tähän on laskettu kaikki kylmäkalusteet, myös, ilmastointilaitteet, teollisuuden kylmätilat sekä kylmäkuljetukset. Maailman kylmälaitteiden määrän ennustetaan kasvavan 3,6 miljardista 9,5 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Kylmälaitteiden ennustetaan nostavan vuoteen 2050 mennessä maapallon lämpötilaa tasolle, joka vastaa 20 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä.

Lämpötilat ympäri maailman jatkavat nousuaan. Kylmäsäilytystilaa tarvitaan yhä enemmän. Kylmälaitteita ja ilmastointijärjestelmiä ostetaan nyt alueille, joilla ne ennen olivat harvinaisia. Jääkaapit ja pakastimet kuluttavat melkoisesti energiaa varsinkin kuumassa ilmastossa.

Kylmälaitteet sisältävät haitallisia kemikaaleja

Erityisen huolestuttavaa on kylmälaitteiden sisältämät haitalliset kemikaalit. Nämä kemikaalit imevät lämpöä ympäristöstä muuttuessaan nesteestä kaasuksi. Kun ne muuttuvat takaisin nesteeksi, ne luovuttavat runsaasti lämpöä ympäristöön. Voit huomata sen siitä että jääkaapin ja pakastimen tausta on hyvin lämmin.

Kylmälaitteissa käytettävien kemikaalien kyky lämmittää ympäristöä on tuhansia kertoja suurempi kuin hiilidioksidin. Ihan ensimmäisissä jääkaapeissa käytettiin jäähdyttävänä kemikaalina kloorifluorihiilivetyjä (CFC). Niiden todettiin kuitenkin ohentavan otsonikerrosta yläilmakehässä, joten ne kiellettiin kokonaan jo 80-luvulla. CFC korvattiin HFC nimisellä yhdisteellä, joka on fluorihiilivetyä sekä osittain halogenoiduilla kloorifluorihiilivedyillä. Molemmat näistä kemikaaleista ovat erittäin voimakkaita kasvihuonekaasuja. Jotkut näistä yhdisteistä ovat jopa yli 13 000 kertaa voimakkaampia kasvihuonekaasuja kuin hiilidioksidi.

Kylmälaitteiden kemikaalit kertyvät ilmakehään

Ongelmana kylmälaitteiden kemikaaleissa on myöskin se, että ne kertyvät ilmakehään. Ne eivät ole kovin nopeasti hajoavia. Voi kestää 30 vuotta ennen, kun nämä yhdisteet ovat hajonneet täydellisesti edellyttäen, että niiden käyttö lopetetaan nyt. Jääkaappien ja muiden kylmäkoneiden hävittämistä koskeva lainsäädäntö on puutteellinen suuressa osassa maailmaa. Kylmälaitteiden haitallisia yhdisteitä ei kaikkialla oteta talteen vaan ne vapautuvat luontoon ja ilmakehään.

Jos haluat eroon vanhasta kylmälaitteestasi, ota yhteys oman kuntasi jätehuoltoon. Kylmälaitteiden kemikaaleja ei saa päästää luontoon. Helsingissä käytetyt jääkaapit voi viedä Sorttiasemille.

Sähkön säästäminen ei ole ainut syy pohtia kriittisesti kylmälaitteiden tarpeellisuutta. Ilmaston lämpenemisen estämisessä kylmälaitteet ovat keskeisessä asemassa.

Ovatko kodin kylmäkalusteet ylimitoitettuja?

kodin-kylmakalusteet
Photo by Giulia Hetherington on Unsplash

Nykyisin pakastin ja jääkaappi kuuluvat joka kodin perusvarustukseen. Ymmärrän hyvin jääkaapin tarpeellisuuden. Varsinkin kerrostaloasunnoissa on aika vaikeaa selviytyä ilman jääkaappia. Miten suurta jääkaappia tarvitset, sitä kannattaa kuitenkin pohtia.  Kaikkia elintarvikkeita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa. Jotkut elintarvikkeet jopa kärsivät jääkaapista. Alla on muistilista jääkaappiin sopivista elintarvikkeista.

  • Maitotuotteet kuten juustot, kerma, maito, jugurtit, viilit yms.
  • Liha, kala, kana
  • Einekset ja valmisruuat
  • Leikkeleet
  • Avatut säilykkeet kuten tonnikala
  • Tuoremehut
  • Avatut kasvimaitotölkit
  • Kuoritut vihannekset
  • Juurekset
  • Salaatit

Elintarvikkeita, joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa

  • Munat
  • Avokadot
  • Kokonaiset vesimelonit
  • Munakoisot
  • Marjat kuten mansikat ja mustikat
  • Hunaja
  • Maapähkinävoi, mantelivoi tms.
  • Basilika
  • Sipulit, valkosipulit
  • Tomaatit, paprikat, kurkku
  • Omenat, appelsiinit, kivelliset hedelmät kuten persikat
  • Oliiviöljy
  • Etikkaiset kastikkeet kuten ketsuppi (jos pullon kestää yli kuukauden, laita se jääkaappiin)
  • Soijakastike
  • Voi (voit säilyttää viikon tarpeen huoneen lämmössä)
  • Nutella
  • Leipä ja leivonnaiset
  • Suklaa
  • Kahvi
  • Kovat juusto kuten parmesaani (kestää huoneen lämmössä noin kuukauden. Säilytä viileässä, pimeässä paikassa)

Kuten huomaat, on aika vähän olemassa sellaisia elintarvikkeita, jotka vaativat välttämättä jääkaappisäilytyksen. Kodin kylmäkalusteet ovat usein ylimitoitettuja.

Miksi sinulla on pakastin?

Pakastimen välttämättömyys askarruttaa minua kovasti. Miksi joka kodissa pitää olla pakastin? Mikä on pakastimen tehtävä nykypäivänä? Jos sinulla on selkeä syy ja tarve pakastamiselle, pakastin on ihan ok. Näin ei kuitenkaan ole läheskään aina. Siksi haluaisin, että mietit rehellisesti omalla kohdallasi, tarvitsetko lainkaan pakastinta. Riittäisikö sinulle ehkäpä vain jääkaapin yhteydessä oleva pakastelokero.

Aikoinaan pakastimeen säilöttiin kesän marjat ja omenat. Kun maakellarit kävivät harvinaisemmiksi, pakastin oli ainoa tapa säilöä satoa. Nyt asiat ovat toisin. Pakasteita on saatavilla kaikista marketeista ympäri vuoden erittäin järkevään hintaan. Elintarviketeollisuuden tehokkaissa pakastimissa marjat ja vihannekset ovat pakastuneet tehokkaasti.

Pakastin kuluttaa sähköä vuodessa 150-500 kilowattituntia riippuen iästä, koosta ja mallista. Hiilidioksidipäästöissä tämä tarkoittaa 396-1320 kilon vuotuisia hiilipäästöjä. Nyt, kun sähkön hinta on hyvin korkea, 150-500 kWh on euroissa noin 50-170 euroa (laskettu pörssisähkön mukaan 33,84 snt). Sinun kannattaa lisätä tuo summa omiin pakasteisiisi.

Kannattaako valmista ruokaa pakastaa?

Monet suosivat valmiiden ruokien pakastamista. On kätevää ja nopeaa ottaa pakkasesta valmis ruoka esiin ja sulattaa se päivälliseksi. Olen itse luopunut tästä tavasta sillä en pidä pakasteruuan mausta. Tuoreen ruuan valmistus ei välttämättä vie niin paljon aikaa kuin voisi kuvitella. Pitää vain valita nopeasti valmistuva resepti ja valmistaa vain tarpeellinen määrä ruokaa. Usein käy niin että niitä pakastettuja ruuantähteitä ei koskaan syödä vaan ne päätyvät lopulta hävikkiruuaksi.

Valmisruuan pakastaminen on järkevää, jos sille on olemassa selkeä syy ja pakastetut ruuat kiertävät säännöllisesti. Mieleen tulee vaikkapa allergiaperheet tai hyvin iäkkäät ihmiset, joille joku omainen valmistaa pakasteita.

Onko pakastimesi oikean kokoinen?

Turhan iso kotipakastin on suuri syy kotitalouksien hävikkiruokaongelmaan. Ruokaa pakastetaan ja unohdetaan pakastimeen vuodeksi, ehkä pidemmäksikin aikaa. Monet pakastavat tarjouksessa olevia tuotteita, joille ei varsinaisesti ole mitään tarvetta. Tällaiset tuotteet jäävät usein käyttämättä. Mikään elintarvike ei säily yli 12 kuukautta pakastimessa. Valmisruuan pakastusajaksi suositellaan korkeintaan 3 kuukautta. Tarkemmat tuotekohtaiset pakastusajat löydät Marttojen sivuilta.  Pakastimen sulatuspäivänä yleensä löytää jopa vuosia vanhaa ruokaa, joka menee suoraan biojätteeseen. Näin ei pitäisi olla.

Pakastin puoltaa paikkaansa, jos sen hankinnalle jokin selkeä syy. He, jotka metsästävät ja kalastavat, haluavat säilöä satonsa pakastimiin. He, joilla on vihannes- tai mansikkaviljelmä ja marjapensaita haluavat pakastaa oman satonsa. Pakastamiselle on olemassa runsaasti hyviä vaihtoehtoja. Pakastaminen ei ole se ainoa vaihtoehto elintarvikkeiden säilömiseksi.

Vaihtoehtoja pakastamiselle

Oman pakastimeni tarpeellisuutta pohtiessa tuli mieleeni monta muuta tapaa säilöä tuotteita. Minun suosikkimenetelmäni on kuivaaminen. Jos päätät kuivata satoa talven varalle, sinulle riittää pienempi pakastin tai ei pakastinta ollenkaan. Iso jääkaappikin tulee tarpeettomaksi, jos päätät kuivata myös vihanneksia.

Kuivattukin ruoka pilaantuu mutta ei läheskään niin nopeasti kuin pakastettu. Vaikka kuivattua ruokaa joutuisikin heittämään pois, sen säilyttämiseen ei ole tarvinnut käyttää turhaa energiaa.

Kuivaaminen ei välttämättä vaadi sähkökäyttöistä kuivaajaa. Kuivatan itse suurimman osan yrteistä ja marjoista huoneen lämmössä. Kuivatut elintarvikkeet säilyttävät ravinteensa, makunsa ja värinsä paremmin, jos kuivaaminen tapahtuu hitaasti. Kuivatut tuotteet säilyvät hyvin huoneen lämmössä, kunhan ne suojaa hyvin valolta ja kosteudelta. Keittiön kaappi on hyvä paikka säilyttää kuivattuja elintarvikkeita.

Sienet sopivat erityisen hyvin kuivattaviksi. Herkkutatti, musta torvisieni ja lampaankääpä ovat tuttuja kuivattuja sieniä.

Sipulit säilyvät muutenkin huoneen lämmössä. Niitä on kuitenkin kiva myös kuivata. Kuivattu sipuli on helppokäyttöistä eikä itketä kuten tuore sipuli.

Kaikkia marjoja voi mainiosti kuivata. Parhaiten kuivuvat mustikat. Niistä tulee rusinan kaltaista naposteltavaa. Kuivattuja mustikoita voi käyttää kuten pakastettujakin kunhan ne liottaa ensin vedessä. Marjojen aromi ja väri säilyvät hyvin kuivatessa.

Jos haluat luopua pakastimesta, sinun ei välttämättä tarvitse kuivata elintarvikkeita itse. Miksi et hankkisi mahdollisuuksien mukaan valmiiksi kuivattuja elintarvikkeita. Herneet, pavut, pähkinät, hedelmät ja kaikki viljatuotteet ovat tuttuja, valmiiksi kuivattuja elintarvikkeita. Myös useimpia juureksia ja vihanneksia voi ostaa valmiiksi kuivattuna. Kuivatuissa vihanneksissa on myös se hyvä puoli että ne ovat heti käyttövalmiita. Lihan ja kalan kuivaaminen on hieman hankalampaa mutta niitäkin on saatavilla kuivattuina.

Korvaa pakasteet säilykkeillä

Säilykkeet eivät vaadi pakastinta eivätkä jääkaappia. Varsinkin liha- ja kalasäilykkeet ovat suosittuja hätävaroja. Harkitse, voitko lisätä säilykkeiden käyttöä. Jos metsästät tai kalastat itse, säilykkeiden valmistus on mitä suositeltavin tapa säilöä saalis. Huolellisesti valmistettu säilyke säilyy vuosia.

Hanki tuoretta lähiruokaa

kodin-kylmakalusteet

Kesällä ja etenkin syksyisin, kun tuoretta ruokaa on saatavilla yllin kyllin, vältä pakasteiden käyttöä. Pakasteet rasittavat ympäristöä huomattavasti enemmän kuin tuore tai kuivattu ruoka. Tuore ruoka sisältää enemmän vitamiineja kuin pakastettu tuote. Kipaise päivittäin torilla tai marketissa ja osta vain päivittäin tarvitsemasi määrä tuoreita tai kuivattuja ruoka-aineita. Et tarvitse jääkaappia etkä pakastinta. Tuoreet, kotimaiset marjat, omenat ja vihannekset ovat herkullisia ja eettisiä elintarvikkeita. Tuoreiden, kotimaisten elintarvikkeiden hankkiminen hyödyttää meidän omia viljelijöitä ja sitä kautta koko yhteiskuntaamme.

Ovatko kodin kylmäkalusteet mielestäsi tarpeellisia?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.