Pikkupyykin pesu käsin ei kovasti houkuttele arjen kiireen keskellä. Paljon helpompaa on heittää sukat ja alusvaatteet koneeseen ja pestä lyhyellä ohjelmalla. Olen samaa mieltä; on täysin ymmärrettävää, että aina ei jaksa eikä viitsi pipertää pikkuasioiden parissa. Varsinkin lapsiperheissä pyykkiä tulee niin runsaasti, että aika ei vain yksinkertaisesti riitä. Pikkupyykin käsinpesu on kuitenkin taitolaji. Oikealla tekniikalla käsinpesu vie vähemmän aikaa ja energiaa kuin konepesu. Pesutuloskin on oikein hyvä. Nyt kerron sinulle, miten pikkupyykkiä kannattaa pestä.

pikkupyykin-pesu
Photo by Matthew Tkocz on Unsplash

Pikkupyykki

Pikkupyykiksi lasketaan yleensä sukat ja lähinnä ihoa olevat alusvaatteet. Pitkiä kerrastoja ei kannata pestä käsin, jos kone on käytössä. Usein lasken pikkupyykiksi myös hyvin ohuet kesäpaidat ja huivit. Niitä en raaskisi kuitenkaan laittaa koneeseen. Alusvaatteiden ohuet materiaalit sekä koristelut eivät välttämättä pidä koneellisesta käsittelystä.

Miksi haluan pestä pikkupyykin käsin?

Monet ovat ihmetelleet minun intohimoani käsin pyykkäämiseen. Totta on, että se vaatii hieman suunnittelua ja totuttelua. Minulle on vain niin helppoa illan päätteeksi pesaista sukat nopeasti ja ripustaa ne kuivumaan. Sama koskee alusvaatteita.

On niin paljon helpompaa pestä sukat ja alusvaatteet heti kuin että jättäisi ne pyykkikoriin odottelemaan. Vois kestää melko kauan ennen, kun saisin koneellisen täyteen.

Voin pitää vaatevarastoni huomattavasti suppeampana, jos pesen ne heti. Vaatteita ei tarvitse makuuttaa pyykkikorissa odotelleen koneellisen täyttymistä.

Minun sukat eivät koskaan ole parittomia. Jos pesen käyttämäni sukat heti ja ripustan ne kuivumaan vierekkäin, ne löytävät aivan varmasti parinsa. Sukkien parittomuuden eräs syy on se että sukkia makuutetaan todella pitkään pyykkikorissa.

Käsinpesu on hellävarainen pesumenetelmä, joka sopii myös aroille kuiduille. Vaatteesi säilyvät pitkään hyväkuntoisina, jos maltat pestä ne käsin.

Pikkupyykin käsinpesu säästää aikaa. Voit pestä pyykkiä muun puuhastelun lomassa. Varsinainen aktiivinen työaika on muutama minuutti.

Pikkupyykin käsinpesu säästää sähköä. Käsinpesuun tarvitaan vain ihmistyötä. Nyt kun sähkö on todella kallista, kannattaa miettiä kaikkia mahdollisia tapoja sähkönkulutuksen minimointiin.

Pikkupyykki pestään alhaisissa lämpötiloissa. Usein vettä ei tarvitse edes lämmittää. Kädenlämpöinen vesi riittää hyvin. Halutessasi voit laskea kylmän veden valmiiksi pesuvateihin lämpiämään. 

Pikkupyykki säästää vettä. Kesäisin on mahdollista käyttää pyykinpesuun myös sadevettä. Jos käytät pesuvedessä ekologisia pesuaineita kuten pyykkisaippuaa, voit hyvin käyttää veden kasvien kasteluun.

Olen kirjoittanut aikaisemmin jutun pyykin käsinpesusta; Osaatko pestä nyrkkipyykkiä, lue ohjeet miten peset pyykkiä käsin

Mitä tarvitaan pikkupyykin käsinpesuun

pyykin-kasinpesu
Photo by Bibi Pace on Unsplash

Pikkupyykin pesu ei ole mitään välineurheilua. Tarvitset vain muutaman jutun jotta homma toimii.

  • Kaksi pesuvatia; toinen pesuun ja toinen huuhteluun. Suosittelen hankkimaan pienehköt pesuvadit. Käsipyykkiähän ei ole paljon kerralla. Jos haluat pestä vain rintsikat tai sukat, iso vati tarvitsee valtavasti vettä.
  • Haaleaa vettä, usein riittää huoneenlämpöinen vesi
  • Ekologista pesuainetta, pyykkisaippua on suosikkini
  • Vedenlämpömittari; valinnainen

Valitse sopiva taso, jolla on mukava työskennellä. Esimerkiksi keittiön työtaso on yleensä riittävällä korkeudella. Voit upottaa pesuvadin vaikkapa tiskialtaaseen. Keittiö on myös hyvä paikka työskennellä sillä voit samalla hoitaa muitakin askareita.

Pikkupyykin pesu hoituu todella nopeasti

Laske vatiin haaleaa vettä. Jos olet epävarma lämpötilasta, käytä mittaria. Itse en käytä pikkupyykin pesussa lämpömittaria. Tunnen veden lämmön kädessäni. Jos vesi tuntuu lämpimältä, se on yli 36 asteista. Vesi saa olla jopa viileämpää kuin kädenlämpöinen.

Sopiva veden lämpö

25 astetta sopii aroille tekstiileille. Myös helposti haalistuvat kankaat kannattaa pestä viileässä vedessä.

Jos vaatteesi ovat selkeästi likaantuneita, käytä 35-36 asteista eli kädenlämpöistä vettä. Lämpimämpi vesi poistaa parhaiten lian. Muista kuitenkin, että valkuaispitoinen lika kuten veritahrat tarttuvat tiukemmin kiinni lämpöisessä vedessä.

Käsipyykissä ei voi käyttää liian kuumaa vettä sillä silloin kädet palavat. Yli 50 asteinen vesi on niin kuumaa, että siihen ei käsiä kannata laittaa.

Pese pikkupyykki näin

Sekoita pesuaine huolellisesti veteen ennen vaatteita. Upota vaatteet pesuveteen ja anna liota noin 15 minuuttia. Nyt voit tehdä jotain muuta. Voit tietenkin välillä sekoittaa vaatteita, jotta pesuainepitoinen vesi pääsee tunkeutumaan syvälle kuituihin.

Hankaa vaatteiden tahrakohdat puhtaaksi. Lisää tarvittaessa tahranpoistoainetta kuten sappisaippuaa.

Puristele vaatteita veden alla. Pesuainepitoinen vesi irrottaa vaatteesta lian, kun se tunkeutuu syvälle kuituihin.

Huuhtelut ovat hyvin tärkeä työvaihe

Tarvitset kolme erillistä huuhtelukertaa.

Ensimmäinen huuhtelukerta on tärkein. Pesuaineeseen sitoutunut lika poistuu silloin tekstiileistä. Siksi ensimmäinen huuhteluvesi pitää olla hyvin niukka. Ensimmäistä huuhteluvettä tarvitaan vain sen verran että vaatteet juuri ja juuri peittyvät. Jos vettä on liikaa, pesuaine laimenee liikaa eikä jaksa viedä likaa pois.

Viimeinen huuhteluvesi on runsain. Siihen lisätään myös huuhteluaine joka on mieluiten huuhteluetikkaa tai väkiviinaetikkaa.

Tässä tarkempi työvaihekuvaus käsipyykin huuhteluun

  • Lisää hieman haaleaa vettä huuhteluvatiin. Vettä tulee olla juuri sen verran että vaatteet peittyvät. Litra vettä riittää varsin mainiosti, jos vati ei ole kovin iso.
  • Puristele vaatteita huuhteluvedessä.
  • Toista huuhtelukertaa varten ota käyttöön toinen vati. Kaada pesuvesi pois ja lisää vatiin vettä toista huuhtelukertaa varten. Huuhteluvettä saa nyt olla hieman enemmän.
  • Nosta vaatteet pois ensimmäisestä huuhteluvedestä. Puristele ensin liika vesi pois pyykistä. Älä väännä vaan purista. Kuidut eivät pidä vääntämisestä.
  • Nosta vaatteet kolmanteen huuhteluveteen.
  • Tee kolmas huuhtelu samaan tapaan mutta käytä nyt enemmän huuhteluvettä. Lurauta sekaan ruokalusikallinen pyykkietiikkaa.
  • Puristele huolellisesti ylimääräinen vesi pois ja nostele pyykki kuivumaan kuivaustelineeseen. Joskus olen myös käyttänyt käsipyykin linkoukseen suurta, käsikäyttöistä salaattilinkoa.

Harmaan veden hyödyntäminen

pikkupyykin-pesu
Photo by Austin Kehmeier on Unsplash

Jos haluat säästää vettä, tässä sinulla on siihen oiva tilaisuus. Pyykkikoneessa harmaan veden säästäminen ei ole mahdollista ellet käytä pulsaattorikonetta. Pyykkikoneen vesi menee aina suoraan alas viemäristä. Tämänkin vuoksi käsinpesu on hyvin ympäristöystävällistä. Toki on olemassa harmaan veden talteenottojärjestelmiä. Sellaista kannattaa harkita jos vedenkulutus mietityttää.

Voit halutessasi käyttää uudelleen sekä pesuveden että huuhteluvedet. Pesuainetta sisältävä harmaa vesi sopii moneen tarkoitukseen.

  • WC-pyttyjen pesuun
  • Puutarhan kasteluun; ekopesuaine lannoittaa kasveja.
  • Kukkien kasteluun
  • Likaisten kumisaappaiden tai lenkkarien puhdistukseen
  • Koiran tassujen pesuun

Huuhteluvesissä on vähemmän pesuainetta. Ne voit käyttää edellisten lisäksi vaikkapa lattianpesuun. 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Ota osaa keskusteluun

2 kommenttia

  1. Kiinnostava ja informatiivinen artikkeli, kiitos! Voinko hyödyntää näitä ohjeita suoraan kestositeiden käsinpesuun, vai onko niiden pesussa jotain erityistä huomioitavaa? Sappisaippua ilmeisesti sopii näihin veritahrojen takia?

    1. Hei Jenni
      Kyllä tämä ohje sopii mainiosti myös kestositeiden käsinpesuun. Erityistä huomioitavaa veritahroissa ja muissa valkuaispitoisissa tahroissa on lämpötila. Veden tulisi olla viileää sillä valkuaisaineet jähmettyvät tiukasti kiinni kuituihin lämpöisessä vedessä. Yleensä rajana pidetään 40 asteista vettä. Itse pesisin vieläkin viileämmässä eli 30-35 asteisessa vedessä.

      Kestositeet kannattaa myös liottaa ensin noin 15-20 minuuttia viileässä vedessä ja sitten esipestä.

      Sappisaippua on oikein hyvä veritahran poistoon. Pyykkisaippua eli siivoussaippuakin käy hyvin. Voit lukea lisää tahranpoistosta aikaisemmasta artikkelistani; Näin poistat tahrat luontoystävällisesti, 14 vinkkiä

      Terkuin Outi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.